perjantai 10. helmikuuta 2017

Ninja- kortti pienelle 5.v sankarille

Poika on huomenna mennossa päiväkotikaverinsa 5.v synttäreille. Pojan mukaan kaveri on kova ninjago- fani, joten pitihän meidän askarrella ninja-kortti hänelle :)

Alkuperäinen idea Pinterestin ihmeellisestä maailmasta, tietysti :D
Vähän yksinkertaistin korttia, jotta poika voisi tehdä mahdollisimman paljon itse.
Poika leikkasi piirtämäni osat ja liimasi ne pienellä avulla oikeisiin kohtiin. Nauhojen kanssa autoin. Silmät poika laittoi itse.

Kortin kirjoitimme leimasin kirjaimilla, joten pojan oli tämä helppo mallista toteuttaa ja samalla opiskelimme eri kirjaimia :)


maanantai 6. helmikuuta 2017

Poika rakastui

Päätin välillä tehdä jotain helppoa :) Annoin pojan päättää mitä se olisi ja tietysti A löysi jotain kohtalaisen monimutkaista, jonka minä sitten kilttinä äitinä kuitenkin toteutin.

Ohje oli selkeä ja helppolukuinen. Jouduin kuitenkin tinkimään monessa kohtaa ja soveltamaan ohjetta, sillä huomasin, että lanka ei tule riittämään koko projektin läpi. Siksi meidän lohikäärmeessä onkin kahta erisävyistä oranssia, joka harmittaa minua :)

Lisäksi en laittanut lohikäärmeen sisälle rautalankaa, koska mielestäni se ei sovellu lapsen leikkiin. Etenkin kun A kerää kaikki tekeleeni sänkyynsä :)
Tein siivistä lyhyemmät, jotta ne pysyisivät tukevasti selässä. Siivissä oleva tummansininen lanka oli myös huomattavasti paksumpaa kuin oranssi lanka, joka hankaloitti siipien kiinnittämistä toisiinsa. Ajatuksenani kuitenkin oli käyttää tähän ainoastaan olemassaolevia, vanhoja lankojani, joista haluaisin hiljalleen hankkiutua eroon :D

Jouduin myös tinkimään kynsistä, aiemmin mainitsemani langan loppumisen vuoksi. Ja jalat näyttävätkin mielestäni enemmän jonkin vesinokkaeläimen jaloilta :D

Ohje: Mega Charizard
Käytin tätä tehdessäni myös pienempiä koukkuja, koska minulla oli käytössä ohuempi puuvillalanka.
Koukkujen kokoja en enää muista.
Arvelisin, että vartalossa ym. käytin 2,10 mm koukkua ja kynnet virkkasin 1,25 mm ja 1,75 mm koukkuja käyttäen.
Turvasilmät olen joskus aikaa sitten tilannut eBaysta.