perjantai 1. syyskuuta 2017

Mun mummo ei someta

Mummo täyttää huomenna huikeat 90.v!! Uskallan kirjoittaa tänne silti hänen lahjastaan jo hieman etukäteen, sillä mun mummo ei someta. :) Sillä on tavallinen kuvaputkitelevisio, vanha digiboksi ja Nokian simpukkapuhelin. :D Ja niiden kautta ei blogini data siihen asuntoon virtaa. :)

Lahjaa pohdin pitkään, vaikka alusta saakka oli selvää, että sen täytyy olla jotain itsetehtyä. Minulla oli kesken iki-ihana Johanna Lindahlin Lost in Time- huivin, jonka sitten jatkoin pikaisesti loppuun.



Ohje: Johanna Lindahl - Lost in Time, klik.
Koukku: 5 mm (tosin luulen, että mulla oli aluksi käytössä 4,5 mm, joka vaihtui tauon ja uuden lankakerän välissä puolikasta kokoa isompaan).
Lanka: Lankamaailma, Marino Soft 100g (Cewec), väri 01.
Menekki: 2 kerää (yht. 200g / 660 m)
Huivin koko: 144 x 68 cm




Ajattelin, että moni varmasti tuo mummolle kukkia, joten mietin itse jotain muuta. Tuoreet kukat on todella kauniita, mutta kestävät niin lyhyen aikaa. Selasin Pinterestistä erilaisten virkattujen ja askarreltujen kukkien kuvia. Niitä oli valtavasti ja todella kauniita. Päädyin kuitenkin perinteiseen ruusuun. Ruusun tekemiseen käytin vanhoja langanjämiä.


Ohjetta en valitettavasti ottanut ylös, mutta netistä se jostain oli :) *EDIT: Etsin käyttämäni ruusun ohjeen ja linkki YouTubeen olisi tässä, klik.* Sitä mukaillen virkkasin ruusun. Terälehdet on jokainen virkattu erikseen. Virkkasin neljä pienempää ja olisiko ollut kuusi suurempaa. Sen jälkeen kieputtelin ne toistensa ympärille ja ompelin kiinni.

En laittanut terälehtiin ja varressa oleviin lehtiin rautalankaa, vaikka ohjeessa niin tehtiinkin. Laitoin ainoastaan varren sisälle kolme rautalankapätkää, jotka työnsin kukan sisään. Varren tein laittamalla rautalankaan vähän liimaa ja kieputtamalla lankaa varren ympärille. Lehdet kieputin varteen kiinni langalla. Nopea ja helppo projekti.


Kaupasta ei löytynyt minua miellyttävää korttia, piirtelin siis erilaisia perhosia, josta tämä päätyi korttiin mukaan. Perhonen on toteutettu paperileikkauksella ja koristepaperista. Lisänä siinä on erikokoisia askarteluhelmiä, jotka ostin Prisman alesta. :)
Suttu kuvassa on meidän nimemme.