keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Pipon ohje

Iski paniikki ennen joulua, kun virkkasin kummitädille aiemmin postaamani Arctic Sky-sukat, että mitäpä sitä kummisedälle. No pipo!



Tässä sinne päin  ohjetta pipoon, kaavioineen.

Neuloin kummisedän pipon kaksinkertaisesta Adlibriksen Alpakka- langasta ja 4 mm puikoilla. Pohjavärinä pipossa on musta ja kuviot on neulottu vaaleanharmaalla.

Silmukoita loin pipoon 100 (pipon kaavio on 4:llä jaollinen, joten ota tämä huomioon silmukoita luodessasi) .
Alussa neuloin suljettuna neuleena 15 krs:ta 1 o, 1 n joustinta.

Joustimen jälkeen neuloin mustalla langalla muutaman kierroksen oikeaa ja aloitin kaavion mukaan (kaavio on neljällä jaollinen) neulomisen.


Kaavion jälkeen neuloin jälleen muutaman kierroksen oikeaa ja aloitin kavennukset joka puikon lopussa 2 o yhteen kierros loppuun ja yksi kierros oikeaa. Jatkoin kierroksia niin kauan kunnes puikolla oli 4 silmukkaa, jotka sitten vedin langan läpi ja päättelin pipon. Muistaakseni viimeisillä kierroksilla tein vain kavennuksia, enkä neulonut kavennuskierrosten väliin yhtä kierrosta oikeaa.


Tämä toinen pipo on neulottu tummanharmaalla Madame Tricote Parisin Merino gold 200 langalla ja kuviot on tehty kaksinkertaisesta Adlibriksen Alpakkalangasta, vaaleanharmaa oli sävy. Sama kuin aiemmin tehdyssä pipossa. Toisessa pipossa on 92 silmukkaa. Molemmat pipot ovat miesten kokoa. Tämä jälkimmäinen on venyttämättä n. 46 cm.


tiistai 12. joulukuuta 2017

Virkatut villasukat villitys 2

Uusi ohje on valmis ja siitä syntyneet sukat lähtevät joululahjoiksi :)

Ohje sukkiin löytyy täältä KLIK

Tämä ohje sisältää hieman vähemmän väri vaihtoja verrattaen edeltävään ohjeeseen. Koko jalkaosa on tehty samalla värillä, lukuunottamatta kärkikavennuksia :) mutta toki halutessaan voi siinäkin samaa väriä käyttää :) Väittäisin, että ovat siis "helpommat" kuin edeltäjänsä, vaikka mielestäni nekään eivät ole vaikeat.

Arvioin ohjeiden vaikeuden keskitasoksi, koska ohje sisältää paljon erilaisia silmukoita, sukissa on monta vaihetta sekä paljon värinvaihtoja. Uskoisin kyllä, että hieman harjaantuneempi aloittelijakin näistä selviää :)

Näissä turkoosin värisissä sukissa jalkaosa on tehty ohjeessa ilmoitetuista väreistä poiketen :)






torstai 7. joulukuuta 2017

Virkatut villasukat villitys

Ajattelin kokeilla, miltä virkatut villasukat tuntuu. Olen aina ollut niitä jotenkin vastaan, koska olen ajatellut, etteivät ne jousta lainkaan ja ovat tämän vuoksi käyttäjälleen haastavat.

Tulipa todistettua, että olen väärässä :) Riippuu paljon sukan kuvioinnista ja langasta, paljon sukka joustaa. Omissa sukissani olen käyttänyt Novitan 7-veljestä lankaa sekä yhdessä uudessa sukkaparissa Vikingin Nordlys- lankaa kaksinkertaisena.

Alkuperäinen ajatukseni oli virkata sellaiset itselle ja niin tein. Minulta kyseltiin ohjetta ja se on saatavilla Ravelrysta jo englanniksi sekä tänä viikonloppuna myös suomeksi :)

Linkki ohjeeseen tässä:  KLIK

Jos et omista tunnuksia Ravelryyn, voit olla yhteydessä suoraan minuun blogin tai sähköpostin välityksellä. Tai ostaa ohjeen suoraan tästä linkistä (Ravelryn kautta) :



Hinta ohjeelle on 49,95e, NYT ALENNETTUNA 4,08e (hinta sisältää alv:n 24%). Alennus voimassa 26.12 asti.

Ohjeen tekoon käytin testi virkkaajia. Valitettavan moni teki kuitenkin minulle oharit. Ilmaisen ohjeen saatuaan henkilöistä ei enää kuulunut mitään. Olen aiemminkin toiminut näin ja aina on joku, joka jättää ohjeen saatuaan ilmoittamatta itsestään.

Tässä testivirkkaajien muutamia tuotoksia :)




Nyt minulla on kehitteillä uusi ohje, josta on nyt kolmannet sukat jo tulossa :) Joululahjaksi pääsevät (ainakin) ne kolme paria :)


Hauskaa joulun odotusta kaikille!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Facebook sivusto avattu :)

Tilaustöiden määrän vuoksi avasin myös Facebookin oman sivuston (KLIK)!

Viimeisimpänä tilaustyönä pääsin tekemään kaulahuivin ja pipon yhdelle reippaalle koululaiselle.


Alemmassa kuvassa mallina oma poikani.

Pipo löytyy ohjeena myös Ravelrysta tai Etsystä. Kuvan pipossa käytin ohjeesta poiketen neljää eriväristä lankaa.

torstai 2. marraskuuta 2017

Ikävä!

Mummo aloitti viimeisillä hetkillä papan peittoa virkkaamalla isoäidinneliöitä.


Mummon voimat eivät kuitenkaan kantaneet peiton valmistumiseen asti. Aika loppui kesken. Jäi vaan palat. Kivuissa virkatut. Virheelliset, mutta samalla niin täydelliset.


Mummo menehtyi keuhkosyöpään huhtikuussa. Syyskuussa mummolassa käydessäni näin palat ja säkin lankoja.  Pappa antoi luvan ottaa ne mukaan ja tehdä niistä mitä tykkään <3.


Kuulin, että mummon sisko oli todennut, että se kuka langat vie, saa tehdä peiton loppuun.. Ajatus oli ihana!




Nyt papan peitto on valmis, kokoa peitolla on 152 x 192 cm.

Aion antaa sen isänpäivänä papalle.
Se on rakkaudella tehty ja siinä on mukana muisto mummosta <3


maanantai 30. lokakuuta 2017

Tähti uniriepu ohje



Lanka: Harmaa DROPS Paris 35 g, keltainen Adlibris puuvillalanka 45g 
Koukku: 4,00 mm rievussa ja tähdessä 3,00 mm.

Ohje riepuun Dropsin sivuilta (klik). Käytin siis Dropsin tähtimaton ohjetta.


Tähti (tee kaksi) :



ks= kiinteä silmukka 

pp= puolipylväs 


p= pylväs


kp= kaksoispylväs


Sulje jokainen kierros piilosilmukalla. 1 kjs (ei lasketa ks:ksi)

10 ks taikarenkaaseen. (10)

1. 2 ks jokaiseen silmukkaan. (20)

2. *1ks+1pp samaan silmukkaan, 1 p + 1 kp + 1p seuraavaan silmukkaan, 1 pp + 1 ks seuraavaan silmukkaan, jätä yksi silmukka välistä*, toista * * 4 kertaa, sulje piilosilmukalla.

Ompele tähdet yhteen ja täytä tähti.




tiistai 17. lokakuuta 2017

Pientä puuhastelua

Lomalla ollessa saa aikansa kyllä kulumaan vähän turhankin nopeasti mukamas pienten projektien parissa.

Tässä viikko sitten jälleen kerran Pinterestiä selatessani sain omasta mielestäni varsin loistavan, pienen joululahjaidean - unisiepparit :)

Mun ehdoton suosikki!! 

Kärkkäisen sivuja selatessani idea vain vahvistui ja oli pakko ostaa metallirenkaita ja erilaisia helmiä :)


Mutta enhän mä mitään pakettia malttanut odottaa vaan projekti oli saatava alkuun HETI! 


Niinpä ostin Suomalaisesta kirjakaupasta kolme kappaletta 20 cm halkaisijaltaan olevia metallirenkaita maanantaina. Kärkkäisen paketti tuli tiistaina :D Helmiä minulla oli jo jonkin verran varastossa.

Sulat olen tilannut AliExpress:lta jo aiemmin samaa ajatellen, mutta inspiraatiota odotellen ;)







maanantai 2. lokakuuta 2017

Virkattu keppihevonen ohje


"Ihhahhaa ihhahhaa heepo iinahtaa, inanaa inanaa rattattaa"





Tämä laulu raikasi ja raikaa meillä usein. Ratsastamiseen kelpaa melkein mikä vaan pehmo-oravasta aina vessapaperipakettiin tai kaukosäätimeen.

Päätinpä sitten tarjota kohta 2.v pojalle toisenlaisen kokemuksen ja virkkasin keppihevosen. Heppaan käytin muista töistä jääneitä kerän loppuja. Veikkaisin, että ovat 7- veljestä lankaa. Harjaan käytin myös jämälankoja. En ymmärtänyt punnita työtä ennen täyttämistä, joten menekki on puhdas arvio. Pahoittelut tästä.

Ohje:

Lanka: 7-veljestä, harmaa. Menekki 150g. (menekki perustuu arvaukseen, en ymmärtänyt osia punnita)
Koukku: 4 mm

Turpa:

8 ks taikarenkaaseen (8)
2 ks jokaiseen silmukkaan. (16)
*1 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (24)
*2 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (32)
*3 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (40)
*4 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (48)
*5 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (56)
*6 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (64)

1 ks jokaiseen silmukkaan (64) yhteensä 17 kierrosta.

*6 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (56)
*5 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (48)

Päättele ja jätä pitkä lanka ompelua varten.


Pää:

Samalla tavalla kuin turpa, kun ks:ä on kierroksella 64, jatka näin:


*7 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (72)
*8 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (80)
*9 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (88)

1 ks jokaiseen silmukkaan (88) yhteensä 21 kierrosta.

*9ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (80)
*8 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (72)
*7 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (64)
*6 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (56)
*5 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (48)

Täytä turpa ja pää. Ompele ne kiinni toisiinsa. 

Kaula: 

14 kjs, sulje renkaaksi.
14 ks ketjusilmukkarenkaaseen. (14)
1 ks jokaiseen silmukkaan. (14)
*1 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (21)
*2 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (28)
*3 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (35)
*4 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (42)
*5 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (49)
*6 ks, 2 ks samaan silmukkaan*, toista * * kierroksen ajan. (56)

1 ks jokaiseen silmukkaan (56) yhteensä 21 kierrosta.

 *6 ks, 2 ks yhteen*, toista * * kierroksen ajan. (49)

Täytä kaula osa vanulla ja ompele kiinni päähän.



Virkkaa kaulan alaosasta jonkun matkaa kiinteitä silmukoita kepin ympärille tai halutessasi koko kepin matkan. Itse kiinnitin hepan keppiin kuumaliimalla, kepin ympärille virkattujen kiinteiden silmukoiden kohdalta.

Harja:

Solmi sopivan pituiseksi katsomiasi langanpätkiä harjaksi.

Silmät:

Ompele napit silmiksi.

Korvat: 

Korvat tein virkkaamalla ketjusilmukkaketjun, johon virkkasin puolipylväitä. Ja kaventelin niitä pois. En kirjoittanut korvan ohjetta ylös.




Yksi heppa herätti vanhemmassa pojassa pientä kateutta, vaikka hänen mielestään heppa olikin ihan tyttöjen juttu. Alkoi kuitenkin poru siitä, kun toinen sai jotain. Hän halusi jotain muuta, ei heppaa.
Siitä syntyi idea keppidinosta, jota lähdin samantien toteuttamaan.


Englanninkielisen ohjeen dinoon löydät täältä KLIK

perjantai 1. syyskuuta 2017

Mun mummo ei someta

Mummo täyttää huomenna huikeat 90.v!! Uskallan kirjoittaa tänne silti hänen lahjastaan jo hieman etukäteen, sillä mun mummo ei someta. :) Sillä on tavallinen kuvaputkitelevisio, vanha digiboksi ja Nokian simpukkapuhelin. :D Ja niiden kautta ei blogini data siihen asuntoon virtaa. :)

Lahjaa pohdin pitkään, vaikka alusta saakka oli selvää, että sen täytyy olla jotain itsetehtyä. Minulla oli kesken iki-ihana Johanna Lindahlin Lost in Time- huivin, jonka sitten jatkoin pikaisesti loppuun.



Ohje: Johanna Lindahl - Lost in Time, klik.
Koukku: 5 mm (tosin luulen, että mulla oli aluksi käytössä 4,5 mm, joka vaihtui tauon ja uuden lankakerän välissä puolikasta kokoa isompaan).
Lanka: Lankamaailma, Marino Soft 100g (Cewec), väri 01.
Menekki: 2 kerää (yht. 200g / 660 m)
Huivin koko: 144 x 68 cm




Ajattelin, että moni varmasti tuo mummolle kukkia, joten mietin itse jotain muuta. Tuoreet kukat on todella kauniita, mutta kestävät niin lyhyen aikaa. Selasin Pinterestistä erilaisten virkattujen ja askarreltujen kukkien kuvia. Niitä oli valtavasti ja todella kauniita. Päädyin kuitenkin perinteiseen ruusuun. Ruusun tekemiseen käytin vanhoja langanjämiä.


Ohjetta en valitettavasti ottanut ylös, mutta netistä se jostain oli :) *EDIT: Etsin käyttämäni ruusun ohjeen ja linkki YouTubeen olisi tässä, klik.* Sitä mukaillen virkkasin ruusun. Terälehdet on jokainen virkattu erikseen. Virkkasin neljä pienempää ja olisiko ollut kuusi suurempaa. Sen jälkeen kieputtelin ne toistensa ympärille ja ompelin kiinni.

En laittanut terälehtiin ja varressa oleviin lehtiin rautalankaa, vaikka ohjeessa niin tehtiinkin. Laitoin ainoastaan varren sisälle kolme rautalankapätkää, jotka työnsin kukan sisään. Varren tein laittamalla rautalankaan vähän liimaa ja kieputtamalla lankaa varren ympärille. Lehdet kieputin varteen kiinni langalla. Nopea ja helppo projekti.


Kaupasta ei löytynyt minua miellyttävää korttia, piirtelin siis erilaisia perhosia, josta tämä päätyi korttiin mukaan. Perhonen on toteutettu paperileikkauksella ja koristepaperista. Lisänä siinä on erikokoisia askarteluhelmiä, jotka ostin Prisman alesta. :)
Suttu kuvassa on meidän nimemme.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Neulepaidat pojille

Innostuin niin kovasti neulomisesta, että sain vihdoin aikaiseksi pojille neuleet.
Olen aina vihannut villapaitojen neulomista, siitä syystä, etten pidä lainkaan saumojen ompelusta. Yök.

Nyt ajattelin kokeilla erilaisia malleja ylhäältä alaspäin neuloen. Ja niin tykästyin tähän vaihtoehtoon. Vaivatonta ja helppoa!

Nuoremmalle pojalle valmistui Baby Sophisticate villatakki. Katsoin Ravelrysta kommentteja ohjeesta, jossa oli todettu mitoituksen olevan pienehkö, eikä sopivaa kokoa ohjeessa ollutkaan, joten muokkailin silmukkamäärät sopivaksi. Villatakista tuli n. kokoa 86/92 cm.

Malli: Baby Sophisticate
Lanka: Lankamaailmasta Hjertegarn Deco tweed, menekki 150g.
Puikot: 5 mm


Ja kuten kuvasta näkyy, neuletakkia ei ole päätelty.. eikä viimeistelty pingottamalla.

Vanhemman pojan neulepaidaksi valikoitui jälleen Ravelrysta ohje. Ja vieläpä ilmainen tämäkin.

Lankavalintaa pohdin pitkään, sillä poika kutiaa herkästi, eikä voi käyttää lainkaan villaa sisältäviä vaatteita.

Merinovillasta luin facebookin neulonta-ja virkkausryhmistä useita kommentteja siitä, että dropsin merinovillasta neulotut paidat olivat pesussa venyneet muodottomiksi. Ja kovin suurta budjettia en tähän halunnut varata, koska jäbä kuluttaa kaikki vaatteensa nopeasti puhki :D Päädyin siis paljon parjattuun akryyliin.

Lanka oli jälleen ohuempaa kuin ohjeessa käytetty, mutta halusin paidasta istuvan, joten neuloin 4-6.v koon mukaan.
Muokkasin ohjetta muutenkin kauluksen, helman ja hihansuiden osalta, neuloen ne aina oikeaa.

Tuulisessa kelistä johtuen paitaa oli hankala kuvata ja kuvaushetkellä poikakaan ei halunnut olla paikoillaan ja tuli kuuma ja vähän muutenkin kaikki oli huonosti :D

Lisäksi haluan pidemmät hihat ja poika ei ollut paitaa sovittamassa kun hihat valmistuivat, joten ovat sen vuoksi päättelemättä ja onneksi näin.. helpompi jatkaa niitä vielä vähän :)

Ohje: Flax
Lanka: Lankamaailmasta Lisa Gründl, menekki n. 150g
Puikot: 5 mm, kauluksessa, hihansuissa ja helmassa 4 mm.






perjantai 10. helmikuuta 2017

Ninja- kortti pienelle 5.v sankarille

Poika on huomenna mennossa päiväkotikaverinsa 5.v synttäreille. Pojan mukaan kaveri on kova ninjago- fani, joten pitihän meidän askarrella ninja-kortti hänelle :)

Alkuperäinen idea Pinterestin ihmeellisestä maailmasta, tietysti :D
Vähän yksinkertaistin korttia, jotta poika voisi tehdä mahdollisimman paljon itse.
Poika leikkasi piirtämäni osat ja liimasi ne pienellä avulla oikeisiin kohtiin. Nauhojen kanssa autoin. Silmät poika laittoi itse.

Kortin kirjoitimme leimasin kirjaimilla, joten pojan oli tämä helppo mallista toteuttaa ja samalla opiskelimme eri kirjaimia :)


maanantai 6. helmikuuta 2017

Poika rakastui

Päätin välillä tehdä jotain helppoa :) Annoin pojan päättää mitä se olisi ja tietysti A löysi jotain kohtalaisen monimutkaista, jonka minä sitten kilttinä äitinä kuitenkin toteutin.

Ohje oli selkeä ja helppolukuinen. Jouduin kuitenkin tinkimään monessa kohtaa ja soveltamaan ohjetta, sillä huomasin, että lanka ei tule riittämään koko projektin läpi. Siksi meidän lohikäärmeessä onkin kahta erisävyistä oranssia, joka harmittaa minua :)

Lisäksi en laittanut lohikäärmeen sisälle rautalankaa, koska mielestäni se ei sovellu lapsen leikkiin. Etenkin kun A kerää kaikki tekeleeni sänkyynsä :)
Tein siivistä lyhyemmät, jotta ne pysyisivät tukevasti selässä. Siivissä oleva tummansininen lanka oli myös huomattavasti paksumpaa kuin oranssi lanka, joka hankaloitti siipien kiinnittämistä toisiinsa. Ajatuksenani kuitenkin oli käyttää tähän ainoastaan olemassaolevia, vanhoja lankojani, joista haluaisin hiljalleen hankkiutua eroon :D

Jouduin myös tinkimään kynsistä, aiemmin mainitsemani langan loppumisen vuoksi. Ja jalat näyttävätkin mielestäni enemmän jonkin vesinokkaeläimen jaloilta :D

Ohje: Mega Charizard
Käytin tätä tehdessäni myös pienempiä koukkuja, koska minulla oli käytössä ohuempi puuvillalanka.
Koukkujen kokoja en enää muista.
Arvelisin, että vartalossa ym. käytin 2,10 mm koukkua ja kynnet virkkasin 1,25 mm ja 1,75 mm koukkuja käyttäen.
Turvasilmät olen joskus aikaa sitten tilannut eBaysta.