tiistai 27. syyskuuta 2016

Ravelry

Minulla on jo jonkin aikaa ollut työn alla saada ohjeitani Ravelryyn. Tänään sitten viimeistelin toisen ohjeen, jotta sain sen julkaistua. Itse pipo on ollut valmiina jo jonkin aikaa ja on menossa miehen veljen perheeseen.


Siellä ne nyt on, mun ekat ohjeet Ravelryssa :) Lisää on tulossa, kun vaan aika riittäisi kaikki toteuttaa. Huivi on kovaa vauhtia valmistumassa, yrityksen ja erehdyksen kautta. :) Monen sellaisen...

Norsu helistin + ohje suomeksi ja in english (pattern)

Nyt on miehen veljen vauvalle lisää lahjaa valmiina. :)
Vielä jotain pientä olisi kiva keksiä, katsotaan.

Löysin norsu helistimen ohjeen espanjankielisenä ja jotain vaikeuksia matkan varrella olikin, mutta ohjeesta oli helppo päätellä, mitä tehtiin missäkin kohtaa.

Minulla oli jotain puuvillalangan jämiä jäljellä, joten ajattelin kokeilla. Lanka uhkasi kuitenkin loppua kesken, joten minun oli muokattava korvia pienemmiksi ja niistä tulikin vähän hassut :) Oma lankani oli myös aika paksua, käytin koukkua 2.70 mm, se oli ehdottomasti pienin mahdollinen koukku käytettäväksi tuolla langalla. Vyötettä langasta minulla ei ole tallessa, mutta vahva uskomukseni on, että lankani oli Dropsin Cotton light:ia. 2.0 mm koukku ja ohuempi lanka olisi ollut parempi, koska norsusta tuli niin iso. Pienensin norsua jättämällä pari lisäyskierrosta tekemättä ja sitten suhteutin kahvan pään kokoon.

Helistimen täytin Tampereen vaahtomuovi Oy:n täytevanulla. Sisälle virkkasin pallonmuotoisen pussukan, jonne laitoin sisälle kolme kulkusta.

Lisäksi jätin syöksyhampaat kokonaan tekemättä, jotta helistimessä olisi mahdollisimman vähän mahdollisia irtoavia osia.. eli syy oli puhtaasti turvallisuus.





Alkuperäinen ohje täällä.

Ohje suomeksi:

Koukku 2.00- 2.50 mm

Pää: 

1. krs: Virkkaa taikarenkaaseen 6 ks.

2. krs: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 ks (12 ks)

3. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (18 ks)

4. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (24 ks)

5. krs: *3 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (30 ks)

6. krs: *4 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (36 ks)

7. krs: *5 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (42 ks)

8. krs: *6 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (48 ks)

9-20. krs: 1 ks jokaiseen silmukkaan (48 ks)

Tämän jälkeen alkaa kärsä/ helistimen kahvan osuus.

21. krs: 18 ks, käänny.

22. krs: 18 ks, yhdistä renkaaksi.

23-52. krs: 1 ks jokaiseen silmukkaan (18 ks). Itse virkkasin nämä kierrokset spiraalina, jolloin sauma ei tullut näkyviin.

Jätä pitkä lanka päättelyä ja ompelua varten.


Korvat (x 2): 

1. krs: 6 ks takarenkaiden. (6 ks)

2. krs: 2 ks jokaiseen silmukkaan (12 ks)

3. krs: *1 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (18 ks)

4. krs: *2 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista * * kierros loppuun (24 ks)

5. krs: 2 ks samaan silmukkaan x 3, 21 ks (27 ks)

6. krs: 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan x 3, 23 ks (30 ks)

7. krs: 3 ks, 2 ks samaan silmukkaan x 3, 24 ks (33 ks)

8. krs: 5 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 27 ks (34 ks)

9. krs: 6 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 27 ks (35 ks)

10. krs: 8 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 15 ks, 2 silmukkaa yhteen, 9 ks (35 ks)

11. krs: 8 ks, 2 ks samaan silmukkaan x 3, 15 ks, 2 silmukkaa yhteen, 7 ks (37 ks)

12. krs: 8 ks, 2 ks yhteen x 3, 15 ks, 2 silmukkaa yhteen, 6 ks (33 ks)

13. krs: 8 ks, 2 ks yhteen x 3, 19 ks (30 ks)

14. krs: 7 ks, 2 ks yhteen x 3, 11 ks, 2 silmukkaa yhteen, 4 ks (26 ks)

15. krs: 6 ks, 2 ks yhteen x 2, 10 ks, 2 silmukkaa yhteen, 4 ks (23 ks)

16.krs: 4 ks, 2 ks yhteen x 3, 7 ks, 2 silmukkaa yhteen x 2, 2 ks (18 ks)

17.krs: 6 ks, paina korva tasaiseksi ja virkkaa reunaan vielä 9 ks.

Päättele ja jätä pitkä lanka ompelemista varten.


Syöksyhampaat (x 2):

1. krs: 5 ks taikarenkaaseen, yhdistä.

2-3. krs: 5 ks (5 ks)

4. krs: 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 3 ks (6 ks)

5. krs: 2 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 3 ks (7 ks)

6. krs: 3 ks, 2 ks samaan silmukkaan 3 ks (8 ks)


In english: 

You can find original pattern in here.

Hook 2.00-2.50 mm.

Head: 

Magic ring, chain 1, 6 sc in magic ring, join to first sc. Ch 1.

Round 2: 2 sc in each around, join. ch 1. (12 sc)

Round 3: 1 sc, 2 sc in next, repeat around. (18)

Round 4: 2 sc, 2 sc in next, repeat around. (24)

Round 5: 3 sc, 2 sc in next, repeat around. (30)

Round 6: 4 sc, 2 sc in next, repeat around. (36)

Round 7: 5 sc, 2 sc in next, repeat around. (42)

Round 8: 6 sc, 2 sc in next, repeat around. (48)

Round 9-20: sc around (48)

Here begins the nose...

Round 21: 18 sc, turn (do not join), ch 1.

Round 22: 18 sc, join to first sc, ch 1.

Round 23-52 (working in spirals): 18 sc.

Fasten off leaving long tail to sew on.


Ears (x 2):

Magic ring, chain 1, 6 sc in magic ring, join to first sc. Ch 1.

Round 2: 2 sc in each around, join. ch 1. (12 sc)

Round 3: 1 sc, 2 sc in next, repeat around. (18)

Round 4: 2 sc, 2 sc in next, repeat around. (24)

Round 5: 2 sc in next 3 stitches, 21 sc (27)

Round 6: 1 sc, 2 sc in next 3 stitches, 23 sc (30)

Round 7: 3 sc, 2 sc in next 3 stitches, 24 sc (33)

Round 8: 5 sc, 2 sc in next, 27 sc (34)

Round 9: 6 sc, 2 sc in next, 27 sc (35)

Round 10: 8 sc, 2 sc in next, 15 sc, sc decrease, 9 sc (35)

Round 11: 8 sc, 2 sc in next 3 stitches, 15 sc, sc decrease, 7 sc (37)

Round 12: 8 sc, sc decrease x 3, 15 sc, sc decrease, 6 sc (33)

Round 13: 8 sc, sc decrease x 3, 19 sc (30)

Round 14: 7 sc, sc decrease x 3, 11 sc, sc decrease, 4 sc (26)

Round 15: 6 sc, sc decrease x 2, 10 sc, sc decrease, 4 sc (23)

Round 16: 4 sc, sc decrease x 3, 7 sc, sc decrease x 2, 2 sc (18)

Round 17: 6 sc.

Fasten off leaving long tail to sew on.


Tusk (x 2):

Magic ring, chain 1, 5 sc in magic ring, join to first sc. Ch 1.

Round 2-3: sc in each around, join. ch 1. (5)

Round 3: 1 sc, 2 sc in next, 3 sc (6)

Round 4: 2 sc, 2 sc in next, 3 sc (7)

Round 5: 3 sc, 2 sc in next, 4 sc (8)

lauantai 24. syyskuuta 2016

Road trip- huivi

Etsin ohjetta kivaan huiviin ja näin sellaisen jossain facebook-ryhmässä. Googlettamalla löysin englanninkielisen ohjeen huiviin.
Ohje löytyy englanniksi Zooty Owl's Crafty blogista.

Lankana käytin Tampereen Lankamaailmasta ostettua Cewec Marino Soft 100g (330 m) akryylilankaa.
Omassa huivissa väri nro: 30. Huiviin kului lankaa muutamaa grammaa vajaa kerä.


Ohjeesta poiketen tein huiviin erilaisen reunuksen. Aloitin reunuksen 4 kjs, 2p kjs- kaareen, jätin 4 p väliin ja tein 5 p kjs- kaareen, jätin 2 p väliin ja tein 3 p kjs- kaareen. Huivin kärjessä tein kjs- kaareen 3 p, 2 kjs, 3p.


Huivin yläreunan viimeistelin vain kiinteillä silmukoilla.

Koristeeksi huiviin tein pari perhosta, koska huivi on menossa anopilleni syntymäpäivälahjaksi ja hän pitää kovasti perhosista.

Perhoset tein jämälangoista.


Ohje perhoseen:

Aloitin perhosen 8 kjs:lla ja suljin ne renkaaksi.

2 kjs (lasketaan ensimmäiseksi pylvääksi), 2 p, *2 kjs, 3p*, toista * * niin kauan, että sinulla on kahdeksen kolmen pylvään ryhmää. Yhdistä piilosilmukalla.

Siirry piilosilmukoin ensimmäiseen kjs- kaareen, tee siihen 5 p, 1 ks seuraavan pylväsryhmän keskimmäiseen pylvääseen ja taas 5 p kjs- kaareen.. jatka kierros loppuun.
Tässä vaiheessa perhosen kuuluu näyttää kukalta, se taitetaan kahtia, jotta perhosen muoto tulee esille.

Reunukset viimeistelin vielä tummalla värillä eli viimeinen kierros on tehty kiinteillä silmukoilla.

Perhosen vartaloksi tein reunuslangasta 10 kjs pätkän ja ompelin sen kiinni perhoseen.


Huivin kukat syntyivät myös jämälangoista, mutta ompelin niiden keskelle tuollaiset tähti- helmet, jotka satuin vahingossa löytämään kaivellessani helmi- ja nappikokoelmaani.


Toivottavasti värit on anopin mieleen, mies pohti pitkään kaupassa värivalintaa. Syksyisen kaunis väritys huivissa ainakin on :)

perjantai 23. syyskuuta 2016

Mini-wannabe-gugguu ja tuubihuivi

Miehen veljen perheeseen syntyy vauva tammikuussa ja koska tein tulevalle isoveljellekin pipon, niin pitihän tulevalle vauvelillekin jotain loihtia.


Niinpä siis syntyi tosimini wannabe gugguu.
Kudoin pipon kaksoishelmineuleella ja koristeeksi tein valkoisen pikkutupsun.
Lankana pipossa Novitan baby wool, harmaa.


Mielin aluksi pipoon jättitupsua, mutta ajattelin sen olevan epäkäytännöllinen niin pienessä päässä, vaikka se olisi varmasti ollut supersuloinen :)

Sain myös toisen tekeillä olleen tuubihuivin valmiiksi :) Nyt minua odottaa enää neljä keskeneräistä työtä.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Kirjoneulesukat

Tässähän kävi tuubihuiveilun ja pipoilun myötä niin, että innostuin neulomisesta ihan hurjasti!! :)

Aloitin kirjoneulesukat, joista todennäköisesti tulee ensimmäiset ja viimeiset, jotka koskaan tulen tekemään. Mun kärsivällisyys on hyvin rajallinen ja tuo on superhidasta!

Vähän epäilen ja pelkään, etteivät nämä koskaan valmistu!


Pakko ottaa näiden rinnalle joku nopeasti etenevä ja valmistuva työ, muuten en kestä :D

torstai 15. syyskuuta 2016

Synttärilahja pakettiin

Sain vihdoin kaiken muun keskeneräisen ohessa valmiiksi miehen tuubihuivin.
Huivista tuli ehkä himpun verran lyhyt, mutta on onneksi hyvin joustava, joten en usko, että haittaa käytössä.

Säädin niin paljon tilatessani Adlibrikselta tähän lankoja, että enää en jaksa. Huivi tarvitsisi ehkä kymmenen senttiä lisää mittaa, jos ihan sitäkään.

Pituutta huiville tuli 112 cm.
Lankana huivissa käytin Adlibris.com:illa tarjouksessa olevaa Dropsin Merino extra finea, sävynä medium grey (04), jota meni 200g (4 kerää). Neuloin huivin 7,5 mm puikoilla ja kaksinkertaisella langalla.
Ohje löytyy lankakauppa Kerän blogista.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Virkatut Rakkaustossut

Eilen intouduin muistelemaan menneitä ja kaivelin kaikkia vanhoja kivoja juttuja meistä. Siinä samalla huomasin, että mehän ollaan ekaa kertaa tavattu 23.9 (joka on muuten ihan kohta)!

Ajattelin, että voisi olla kiva yllättää mies jotenkin meidän ensitapaamisen vuosipäivän kunniaksi (mies ei tätä muista). Google oli taas pitkään kiva kaveri, mutta sitten bongasin viime viikolla kirjastosta lainaamastani Erika Knightin Tyylikkäät silmukat- kirjasta kivat tohvelit. Ja sitten mä innostuin.

Pakkasin pojat autoon ja suuntasin Tokmannille ostamaan tarjouksessa olevaa Novitan Isoveli- lankaa. Ostin grafiitinharmaata, koska pidän väristä kovasti. Kotona minulla oli joku vanha 7- veljestä jämä, samaa väriä ja laitoinkin sitä tossuihin Isoveli- langan rinnalle, se jämä riitti juuri ja juuri tossuihin.

Virkkasin tossut 7 mm koukulla, kuten ohjeessakin on tehty. Haastavinta tossujen tekemisessä oli kuitenkin niiden suurentaminen miesten kokoon. Hain siis eteisestä miehen kengänpohjallisen ja siihen vertailin aina tekemääni tossun pohjallista. Mies on työreissussa, niin tämä kaikki oli helppo toteuttaa salaa :) Tossujen valmistuttua havaitsin niissä muutaman virheen, mutta ne saa kelvata tuollaisenaan. :) Mies tuskin huomaa mitään, mutta mua itseäni ärsyttää, kun tiedän niiden siellä olevan.. mur. 

Kokeilin tossuihin youtuben opastuksella tuollaista punaista sydäntä. Kuvassa sydän ei ole vielä kiinni (ja tossutkin on päättelemättä :) ), enkä tiedä teenkö edes toista tai laitanko niitä edes tossuihin. Tossut kaipaisivat mielestäni kuitenkin jonkun pienen yksityiskohdan, mutta mulla on vielä aikaa pohtia sitä :)

Ohje tossuihin: Erika Knight: Tyylikkäät silmukat - 20 inspiroivaa virkkausohjetta - kirja, löytyy myös ilmaiseksi Ravelrysta
Koukku: 7 mm
Lanka: Novita Isoveli, grafiitti 170 g ja 7-veljestä, grafiitti 100g (arvio.. En punninnut lankaa ennen aloitusta)






Toivottavasti tossut lämmittää miestäni, ainakin ne on rakkaudella tehty.

<3

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lohikäärme- hattu + ohje

Selailin pojan kanssa viikko sitten Pinterestiä. Ja sieltähän löytyi pojan unelmahattu. 


Hattuun löysin maksullisen ohjeen, mutta olen niihin aina vähän nihkeästi suhtautunut, joten päätimme alkaa soveltaa. Varoitin poikaa siitä, ettei hatusta välttämättä tule lähellekään alkuperäisen näköinen :D 


Alkuperäisessä hatussa ei ollut kuonossa sieraimia, minusta sieraimista tuli kiva lisä kuonoon ja omaan silmään näyttää kivemmalta. Sierainten viimeisen kierroksen ( sisälle taittuva ) tekisin ehkä näin jälkeenpäin eri värillä esim. punaisella, niin sierain erottuisi paremmin. Pipon pohjana on virkattu peruspipo, jota on helppo soveltaa eri kokoisiksi.


Olen aika kriittinen omia tuotoksiani kohtaan, kuten varmaan jokainen, mutta pääasia, että poika on hattuunsa supertyytyväinen. Se piti heti ottaa testiin, vaikka ulkona on lämmintä :D Ei kuulemma tullut kuuma.

Lohikäärme hattu

Koko: n. 52-54 cm

Lanka: Hattuun ja kuonoon kaksinkertainen, sieraimiin yksinkertainen Red Heart Soft, väri 00010 vajaa 200 g (2 kerää). Muissa osissa (reunus, silmät, piikit, sarvet) olen käyttänyt jämälankoja.
Täytteenä sarvissa, piikeissä ja kuonossa minulla on Tampereen vaahtomuovi Oy:n täytevanua, joka on konepestävä (40 astetta).

Koukku: 5 mm, sieraimiin koukku 3,5 mm.

Termistö: kjs= ketjusilmukka
ks= kiinteäsilmukka
pp= puolipylväs
p= pylväs


Hattu (ohje muokattavissa pienemmäksi tai isommaksi vähentämällä/lisäämällä 
lisäyksiä ja kierroksia.)

11 pylvästä taikarenkaaseen, sulje piilosilmukalla. 2 kjs (ei lasketa pylvääksi).

2. krs: 2 p jokaiseen silmukkaan = 22 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen, 2 kjs.

3. krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p seuraavaan silmukkaan*, toista ** krs loppuun= 33 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

4. krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p kahteen seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 44 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

5. krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p 10 seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 48 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

6. krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p 11 seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 52 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

7 krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p 12 seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 56 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

8. krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p 13 seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 60 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

9 krs: *2 p samaan silmukkaan, 1 p 14 seuraavaan silmukkaan*, toista * * krs loppuun. = 64 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

10-15 krs: 1 pylväs jokaiseen silmukkaan = 64 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

Älä päättele, aloita ensimmäinen korvaläppä.


Korvaläpät:

(HUOM! joka krs:n ensimmäistä ketjusilmukkaa ei lasketa kiinteäksi silmukaksi!)

1 kjs, ks seuraavaan 12 silmukkaan. 1 kjs, käänny.

2 krs: virkkaa 2 ks yhteen, ks seuraavaan 8 silmukkaan, 2 ks yhteen. 1 kjs, käänny.

3 krs: ks jokaiseen silmukkaan = 10 ks.

4 krs: virkkaa 2 ks yhteen, ks seuraavaan 6 silmukkaan, 2 ks yhteen. 1 kjs, käänny.

5. krs: virkkaa 2 ks yhteen, ks seuraavaan 4 silmukkaan, 2 ks yhteen. 1 kjs, käänny.

6. krs: virkkaa 2 ks yhteen, ks seuraavaan 2 silmukkaan, 2 ks yhteen. 1 kjs, käänny.

7. krs: Virkkaa 2 ks yhteen kaksi kertaa. Päättele.

Tee toinen korvaläppä samoin. Itse jätin eteen (korvaläppien väliin) 23 silmukkaa.
Viimeistele hattu virkkaamalla reunaan kierros kiinteillä silmukoilla.


Silmät (tein jämälangoista):

Tee kaksi.

Virkkaa taikarenkaaseen 2 kjs, 11 pp. Sulje krs piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen (2 kjs ei lasketa pylvääksi). 2 kjs.

2. krs: *2 pp samaan silmukkaan*, toista ** krs:n loppuun = 22 pp.  Vaihda väri valkoiseksi ja sen jälkeen sulje krs piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen. 2 kjs.

3. krs: *2 pp samaan silmukkaan, 1 pp seuraavaan silmukkaan*, toista ** krs loppuun= 33 p. Sulje piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen.

Lohikäärmeen kuono:

Virkkaa 15 kjs.  Virkkaa ensimmäinen pylväs 4 kjs:n koukusta laskien. Virkkaa vielä 10 p. Virkkaa viimeiseen silmukkaan 5 p, 11 pylvästä ja viimeiseen silmukkaan 5 p (3 kjs ei lasketa pylvääksi). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 3kjs.

2. krs: Virkkaa pylväs jokaisen silmukan takareunaan = 32 p. Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen. 3 kjs.

3. krs: Virkkaa pylväs jokaiseen silmukkaan = 32 p. Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen pylvääseen.
Jätä pitkä lanka, jolla voit ommella kuonon kiinni hattuun.

Sieraimet:

Tee kaksi. Vaihda 3,5 mm koukku.

6 ks taikarenkaaseen, kiristä. 1 kjs, käänny (ei yhdistetä renkaaksi, virkataan tasona).

2. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan silmukkaan. Toista krs loppuun. (9 ks). 1 kjs, käänny.  

3. krs: ks jokaiseen silmukkaan (9 ks). 1 kjs, käänny.

4. krs: ks ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 2 ks yhteen. Toista kierros loppuun samalla tapaa. (6ks).

Päättele ja ompele kiinni kuonoon. Itse ompelin sieraimet vasta kuonon täyttämisen jälkeen. Mielestäni niin on helpompi katsoa sieraimille oikeat paikat. Viimeisen kierroksen voi halutessaan myös tehdä eri värillä, jolloin sierain erottuu helpommin kuonosta.


Sarvet (myös jämälangoista):

Tee kaksi.

Virkkaa taikarenkaaseen 1 kjs (ei lasketa ensimmäiseksi ks.), 4 ks. Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

2. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (4 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

3. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan silmukkaan. Toista krs loppuun. (6 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

4. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (6 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

5. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan kahteen silmukkaan. Toista krs loppuun. (8 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

6. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (8 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

7. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan kolmeen silmukkaan. Toista krs loppuun. (10 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

8. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (10 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

9. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan neljään silmukkaan. Toista krs loppuun. (12 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

10. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (12 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  
Jätä sarviin pitkät langat, joilla voit ommella sarvet kiinni hattuun. Täytä sarvet ja ompele hattuun.


Piikit (käytin jämälankoja myös näihin):

Tee kolme.

Virkkaa taikarenkaaseen 1 kjs (ei lasketa ensimmäiseksi ks.), 6 ks. Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

2. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan silmukkaan. Toista krs loppuun. (9 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

3. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (9 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

4. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan kahteen silmukkaan. Toista krs loppuun. (12 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

5. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (12 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

6. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan kolmeen silmukkaan. Toista krs loppuun. (15 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (15 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

8. krs: 2 ks samaan silmukkaan, ks seuraavaan neljään silmukkaan. Toista krs loppuun. (18 ks). Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  

9. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (18 ks).  Sulje krs piilosilmukalla krs:n ensimmäiseen kiinteäänsilmukkaan. 1 kjs.  


Jätä piikkeihin pitkät langat, joilla voit ommella ne kiinni hattuun. Laita piikkien täytteeksi vanua (ei pakollinen) ja ompele kiinni hattuun.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Pipo puikoilta

Tuskailin pipon kanssa usean päivän - purin, tein, purin, tein ja taas purin, mutta nyt se on valmis ja pääsee heti mökkireissulle testiin. :) Eilen illalla ajattelin sen lopulta olevan valmis, mutta kun sovitin sitä mieheni päähän (vaikka tämän piti olla osa synttärilahjaa, en ole hyvä pitämään salaisuuksia *hih*) totesin, ettei sellainen liian löysä pipo olekaan hyvä. Ja taas purin yli puolet piposta pois. Lopullisessa pipossa on korkeutta 24 cm, suunnitellun 30 cm sijaan.




Aiemmin takkusin sen kanssa, mitä laittaisin tuonne viimeiseksi kuvioksi. Siihenkin minulla oli monta eri ideaa, mutta mikään niistä ei näyttänyt hyvältä, joka oli yksi syy siihen, miksi pipo kärsi niin monta purkutuomiota. Päädyin siihen, että käytän yläosassa samaa kuviota, kun mikä pipossa on heti joustinneuleen jälkeen. Kaikki muut kuviot näyttivät pipossa jotenkin irrallisilta. 

Pipoa purkaessani (useasti) hukkasin kierrosten aloituskohdan ja kuviot menivät ristiin. Ja en osaa laskea nurjia silmukoita ollenkaan, joten kierroksen aloituskohdan löytäminen oli aina kovin haasteellista. :D Nyt joku varmaan  miettii, mikähän se ohjekin mahtaa olla, kun en osaa edes neuloa. Kerronkin rehellisesti, että siitähän voi tulla mitä vaan :D 

Ohje Ravelryssa.

Sinulla ei tarvitse olla tunnuksia Ravelryyn, voit ostaa ohjeen myös täältä / You do not have to be Ravelry member, you can buy the pattern here:


Maksu tapahtuu Paypalin kautta / pay with Paypal. 




torstai 8. syyskuuta 2016

Pipo puikoilla

Lanka tuubihuivin tekoon loppui eilen illalla. Odottaessani lisätilaustani saapuvaksi, ajattelin, että otan koukun käteen ja alan tuhota ostamiani Naava-lankoja.
Edellisessä postauksessani (klik, klik) kerroin aikomuksestani virkata pipo. Koluttuani nettiä Pinterestiä myöden, totesin, että en löydä pipoa, joka miellyttäisi mun silmää.

Löysin miljoonittain peruspylväillä tai kiinteillä silmukoilla virkattuja pipoja, mielestäni ne ovat vaan vähän tylsiä.
Päätin kokeilla etsiä neulottua pipoa ja tadaa! siinä se oli! Aivan ihastuttava ilmestys.

Aloin etsiä pipolle ohjetta, löysin sen, mutta se oli maksullinen ja englanniksi. En tunne neulonta- sanastoa englanniksi yhtään, joten päätin, että en ohjetta osta.

Pipo ei näyttänyt kovin monimutkaiselta, joten päätin itse kokeilla, jos onnistuisin sellaisen tekemään. Mielestäni olen onnistunutkin ja tyytyväinen tähän astiseen tulokseen, jonka olen kyllä purkanut jo moneen kertaan :)

Laitan tänne ohjetta, kun olen saanut pipon valmiiksi :) Jos se miellyttäisi jonkun muunkin silmää :)


tiistai 6. syyskuuta 2016

Tuubihuivihurmio 2

Astuessani ulos tänä aamuna, havahduin siihen, että nyt on todella syksy. Ulkona oli raikas, sumuinen ilma. Yöllä oli ilmeisesti ollut pakkasta, siellä täällä oli kevyttä kuuraa. Ajatus syksystä toi mukanaan haikean tunnelman, vaikka olen aina pitänyt syksystä, se tuo mukanaan alakuloisen fiiliksen.

Havainnostani huolimatta lähdimme poikien kanssa kauppaan ja päätin vielä pistäytyä Kodin1:ssä, jos siellä olisi jotain lankoja jäljellä. Lanka valikoima oli todella aika surkea, muutama hassu kerä ja paria eri lankaa. Mukaan tarttui kuitenkin pari kerää tummanvihreää Naava- lankaa. Mielestäni sävy oli ihanan syksyinen <3

Ehkä näistä tuleekin se mieheni pipo, josta edellisessä tuubihuivi-postauksessani kerroin. Adlibris.com:ista tilaamani langat saapuivat tänään ja hain ne kauppareissulla. Heti paketin avattuani tajusin, että Dropsin Baby Merino on aivan liian ohutta pojan tuubihuiviin. Sen sijaan miehen pipoon suunnittelemani Drops Merino Extra Fine olisi tuubihuiviin juurikin sopivaa, kaksinkerroin. Ja ei muuta kuin Adlibriksen sivuille paikkailemaan aiempaa tilaustani :) Ja arvatkaa mitä!!! Adlibriksella on Dropsin merinolangat -25% alessa! :)


Pipon sijaan aloin tehdä miehellenikin Yhden illan tuubihuivia. Josko tuo naava sitten saisi kunnian muotoutua pipoksi :) Katsotaan.





torstai 1. syyskuuta 2016

Tuubihuivihurmio

Kaikki lähti siitä, kun ystäväni etsi tuubihuivin virkkaajaa. Minä tietysti innolla suostuin ilman sen kummemmin mitään kyselemättä. Keskustelin asiasta sitten ystäväni kanssa hieman tarkemmin ja kyse oli Gugguun huivista, joka oli hänen lapselleen liian pieni!
Kuva lainattu Gugguu:n sivuilta
Kauhistuin ajatusta, että minun pitäisi lähteä kopioimaan Gugguuta :D Ja aloin epäillä jo omia taitojanikin. Lopulta keskustelun edetessä selvisi myös se, että huivi tulisi neuloa. Kauhistuin vielä enemmän asiaa, koska neulepuikkoni ovat pölyyntyneet kaapin perällä jo monta vuotta. Tartuin kuitenkin lopulta haasteeseen ja nyt odottelen lankoja saapuvaksi itselleni. :)

Innostuin tuubihuiveista kuitenkin sen verran, että aloin googletella erilaisia ohjeita, joilla voisin sellaisen toteuttaa omille pojilleni tulevaa talvea varten. Ja löysin aivan huippukivan tuubihuivin Lankakauppa Kerän blogista, jota innoissani aloin toteuttaa vanhemmalle pojalle.

Minulla oli laatikossa Novitan Aava- lankaa noin puoli kerällistä jäljellä ja jotenkin ajattelin, että se riittäisi. Yhden illan tuubihuivista tulikin puolen illan tuubihuivi ja lanka loppui kesken. Netistä en enää kyseistä lankaa löytänyt mistään ja kaikkien verkkokauppojenkin varastot näyttivät nollaa. :( Päädyin kuitenkin jatkamaan huivin loppuun ja se saa nyt syksyn palvella nuorimmaisen pojan lämmittäjänä ihan yksinkerroin.

Puikot: 5,5 mm
Lanka: Novita Aava, väri 845 (kirjava/harmaa)



Huivista tuli noin 42 cm pitkä ja tosiaan ommeltu päistä kiinni tuubimalliseksi. Huivi ei tuolla juniorillakaan ole kuin yksinkerroin.. vaikka alkuperäinen suunnitelma oli kaksinkertainen. 

Huivi jäi harmittamaan minua niin paljon, että vielä nukkumaan mentyä oli kaivettava puhelin esille ja etsittävä lanka vanhemman pojan tuubihuiviin. Oli vaan pakko! Adlibrikselta -Adlibris.com-löysin sitten tummanharmaata Drops Baby Merino- lankaa ja tilasin sitä. Poika kun on herkkäihoinen ja monet langat kutittavat. 

Innostuksissani ajattelin myös miestäni. Hän kun tässä taannoin valitteli, kun en koskaan tee hänelle mitään. Tilasin sitten myös keskiharmaata Dropsin Merino Extra Fine- lankaa ja ehkä hän saakin kuin saakin lokakuussa synttärilahjaksi pipon. ;)

Gugguun innoittamana samana iltana valmistui yksi pipo. :)